Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Sekoita BBQ-kastike, hunaja ja suola keskenään. Anna broilerien marinoitua kastikkeessa jääkaapissa muutama tunti. Nosta huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen grillausta.
Grillaa paistileikkeet pakkauksen ohjeen mukaan ja viipaloi kypsät broilerit. Halkaise nektariinit ja poista kivi. Leikkaa nektariinit viipaleiksi ja grillaa niitä kevyesti öljyttynä hetki, jotta ne saavat hieman väriä ja pehmenevät.
Viipaloi mansikat. Murenna sinihomejuusto.Levitä salaattisekoitus tarjoiluvadin tai annoskulhojen pohjalle ja asettele pinnalle salaattiainekset.
Sekoita oliiviöljy ja etikka keskenään kierrevatkaimella. Lisää joukkoon kevätsipulinvarsi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Tarjoa salaatinkastike erikseen kanasalaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.