Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista ensin maustekastike. Sekoita öljyn joukkoon kalakastike, suola, korianterinsiemenet, sitruunanmehu ja hunaja.
Pyyhi nieriäfileet talouspaperilla. Tee fileiden nahkapuolelle viiltoja terävällä veitsellä. Näin fileet maustuvat paremmin.
Valele fileiden nahkapuolet maustekastikkeella niin, että myös viiltojen välit maustuvat. Mausta fileet myös toiselta puolelta.
Taittele foliosta fileiden kokoiset palat, kääntele folioiden reunoja hieman ylöspäin.
Grillaa nieriäfileiden nahkapuolia kuumassa, puhtaassa grillissä ensin 3–5 minuuttia. Nosta sitten fileet varovasti lihapuolet alaspäin folioiden päälle ja kypsennä grillin kuumuudessa vielä 10–15 minuuttia. Valele vielä loppu mausteseos fileille. Älä peitä fileitä foliolla, jotta pinnan rapeus säilyisi.
Tarjoa nieriäfileet keitettyjen, grillissä käytettyjen uusien perunoiden, retiisien ja kevätsipulien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.