Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota liha huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen paistamista.
Paloittele filee neljään osaan. Painele pihvejä hieman kämmensyrjälläsi. Voitele pihvit öljyllä molemmin puolin ja grillaa kuumassa grillissä haluamaasi kypsyyteen (n. 3–4 minuuttia per puoli mediumiksi).
Mausta valmiit pihvit suolalla ja mustapippurilla. Valmista bataattiranskalaiset. Pese bataatti huolellisesti ja kuivaa pinta. Leikkaa bataatti tikuiksi (n. 1 cm x 1 cm x 10 cm). Pyörittele tikut öljyssä ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista 225-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia. Ripottele pinnalle suolaa.
Valmista BBQ-kastike. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin tunnin ajan. Sekoita välillä, jotta kastike ei pääse palamaan. Kastikkeen kuuluu olla melko paksua. Tarjoa BBQ-kastike grillatun lihan, esimerkiksi mehevien grilliribsien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.