Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Leikkaa kirjolohi annospaloiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa kalapalat parilan päällä öljyssä. Voit kypsentää kalat myös uunissa 225 asteessa 15–20 minuuttia.
Kuori parsat nupun alapuolelta ja leikkaa tyvestä pois 2–3 cm puumaista osaa. Keitä parsat kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä 4–8 minuuttia esimerkiksi paistokasarissa. (Vettä saa olla sen verran, että parsat juuri ja juuri peittyvät.) Keittoaika vaihtelee parsojen paksuuden ja tuoreuden mukaan. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla parsojen tyvestä. Huuhdo parsat nopeasti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen lakkaa. Valuta parsat ja puolita ne.
Viipaloi pitkittäin halkaistu kurkku. Revi jääsalaatti ja rucola vadille. Lisää kurkku, parsat ja juustolastut. Leikkaa sitruuna puoliksi. Lohko tai viipaloi toinen puoli koristeeksi ja purista toisesta puolesta sitruunan mehua salaatin päälle. Viimeistele lorauksella oliiviöljyä.
Nosta kalat salaatin viereen. Tarjoa lisäksi leipää tai uusia perunoita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.