Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Levitä salaattisekoitus vadille. Halkaise huuhdotut rypäleet. Kuutioi kermajuusto. Levitä ainekset vadille ja kaada pussissa oleva kastike päälle.
Valmista koristeeksi hammashirviöitä. Leikkaa hyvin pestystä kuorimattomasta omenasta siemenkota pois esimerkiksi omenaporalla, ja paloittele neljään osaan. Leikkaa jokaisesta palasta lohko pois kuorenpuolelta, jotta saat aikaan suun. Paloittele manteli pitkittäin. Paina mantelihampaat kiinni ylä- ja alariviin ja laita hammashirviöt salaattiin koristeeksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.