Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin kaakao- ja leivinjauhe. Yhdistä seos munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan. Paista pohjaa 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Valuta persikat (ota mehu talteen) ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi tai pieniksi kuutioiksi.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy mehulla ja pursota pohjalle noin 1/2 dl lakritsikastiketta. Levitä päälle puolet persikoista ja noin 1/4 vanilja-juustovaahdosta. Täytä seuraava kerros samoin. Nosta päälle kostutettu kansilevy. Siirrä kakku kylmään kostunmaan, kevyen painon alle, noin tunniksi.
Levitä kakun pinnalle ja reunoille loput vanilja-juustovaahdosta veitsen tai lastan avulla. Pursota kakun pinnalle ympyröinä jääkaappikylmää lakritsikastiketta, josta kuvioit hämähäkinverkon keskeltä reunoihin tikulla vetäen. Koristele reunat salmiakkirouheella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.