Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin kaakaojauhe ja leivinjauhe. Yhdistä seos munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun tasapohjaiseen vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
Valuta päärynät ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi tai pieniksi kuutioiksi. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja pitkällä, terävällä veitsellä kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy päärynätölkin liemellä ja pursota pohjalle 1/2 dl lakritsikastiketta. Levitä päälle päärynälohkot ja 1/4 vanilja-juustovaahdosta. Tee seuraava kerros samoin. Nosta päälle kostutettu kansilevy. Nosta kakku kylmään kevyen painon alle tunniksi.
Levitä kakun pinnalle ja reunoille loput vanilja-juustovaahdosta veitsen tai lastan avulla. Pursota kakun pinnalle ympyröinä jääkaappikylmää lakritsikastiketta, josta kuvioit hämähäkin verkon keskeltä reunoihin tikulla vetäen. Koristele pinta lakritsihämähäkeillä ja lado kakun reunoille lakritsimattopaloja.
Lakritsihämähäkit voit tehdä pääkallosalmiakeista pujottamalla lakritsirullapätkiä silmäreikien läpi hämähäkin jaloiksi. Sokerikuorrutteella kiinnität silmäströsselit ja lakritsirullista leikatut tuntosarvet.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.