Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa sulaneesta taikinasta 1/4 pois. Kauli taikina pyöreäksi levyksi ja painele se voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 30 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta kylmään kovettumaan. Varaa loppu taikina ristikkoa varten.
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit rasvassa. Suikaloi kinkku ja lisää sipuleiden joukkoon. Lisää hapankaali ja kuumenna hyvin sekoittaen. Mausta siirapilla ja meiramilla. Hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ja sekoita joukkoon tilli.
Kauli loput taikinasta noin 10 x 30 cm:n levyksi ja leikkaa siitä taikinapyörällä pitkittäin 6 suikaletta.
Esipaista piirakkapohjaa 225-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia. Levitä täyte pohjalle. Sekoita smetana, maito, munat sekä mausteet ja kaada seos vuokaan. Nosta taikinasuikaleet vinoruudukoksi täytteen päälle.
Paista vielä 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa piirakka hiukan jäähtyneenä esimerkiksi tomaatti-sipulisalaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.