Helppo savulohipiirakka on suolaisten piirakoiden kestosuosikki! Piirakka saa raikkautta sitruunasta, ja pohja syntyy kätevästi rukiisesta pakastetaikinasta.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija n. 30 cm) pohjalle ja reunoille.
Esikypsennä pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Täyte
Hienonna sipuli. Kuori ja paloittele omena pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia paistinpannussa öljyssä muutama minuutti. Lisää omena ja suola ja jatka paistamista 5 minuuttia.
Vatkaa munat ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Lisää maito, valutetut kaprikset, tilli, sitruunankuori ja -mehu sekä pippuri.
Levitä omena-sipuliseos puolikypsälle piirakkapohjalle. Käsittele lohi nahattomaksi ja ruodottomaksi ja murenna piirakalle. Kaada muna-maito päällimmäiseksi.
Jatka piirakan paistamista vielä noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista. Piirakka maistuu myös kylmänä.
Voit tehdä savulohipiirakasta ison peltipiirakan juhliin. Tuplaa vain ainesten määrä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.