Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Voitele irtopohjavuoan reunat (halkaisija 24 cm) ja vuoraa pohja leivinpaperilla.
Sulata rasva mikrossa tai kattilassa. Sekoita kierrevatkaimella jäähtyneen rasvan joukkoon kananmunat.
Sekoita 3 1/2 dl jauhoja, sokeri, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Sekoita taikinaan myös jogurtti.
Pyörittele jäiset mustikat lopuissa jauhoissa (1/2 dl) ja sekoita varovasti taikinan joukkoon.
Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteessa hieman keskitasoa alempana 35–40 minuuttia. (Jos käytät tuoreita mustikoita, lyhennä paistoaikaa.)
Anna kakun hieman jäähtyä ennen vuoan irrottamista.
Notkista tuorejuusto ranskankermalla. Sekoita joukkoon tomusokeri ja sitruunanmehu. Lisää tomusokeria, jos kuorrutus on liian löysää. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle ja koristele mustikoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Helppo ja hyvä myös ilman kuorrutusta! Tein mökillä tuoreista mustikoista, ja jogurtin puuttuessa lorautin vain kauramaitoa sekaan. Paistoin leipävuoassa, paistoaika oli kyllä pidempi kuin ohjeessa. Uusi suosikki!
Jk
5 vuotta sitten
Täällä myös puoliraaka 40 min jälkeen, pidin noin 55 min, harmittavasti raaka oli keskeltä 🙁
Jasu
7 vuotta sitten
Ihana herkku! Jouduin tosin pitämään uunissa pitempään. 40 min.jälkeen puoliraaka.
Jauhopeukalo
7 vuotta sitten
Ihan mahtavan hyvää...!!
Kaikki tykkäsivät kovasti..kiitos ihanasta reseptistä !
Mummu joa tykkää leipoa.
8 vuotta sitten
Reseptit upeita ja leivottavista tulee ihan hyän näköisiä ja makuisia.
MUTTA:
toivon ohjeeseisiin mitä vehnäjauhoja käytetään.Sillä tulos on ihan erilainen kun laiottaa vääriä jauhoja.On karkeita ouolikarkeita hienoja erikoishienoja ym ym. Pikkuk´leivissä sen huomaa jos ei laita sopivia jauhoja.
Hyvää kevättä.