Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä pätkitty spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta spagetti, mutta älä aivan kuivaksi.
Ruskista jauheliha omassa rasvassaan ja lisää joukkoon sipulikuutiot. Kaada pannulle tomaattimurska ja mausta. Hauduta kastiketta noin 5 minuuttia.
Sulata juustokastikkeen rasva pinnoitetussa kattilassa. Lisää joukkoon jauhot koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja anna kypsyä parin minuutin ajan, älä ruskista.
Lisää maito muutamassa erässä koko ajan kunnolla kierrevatkaimella sekoittaen, jotta vältyt paakuilta. Keitä hiljalleen edelleen koko ajan sekoittaen noin 5 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Lisää juustoraaste.
Voitele noin 2 litran kokoinen vuoka. Kaada vuokaan vuorotellen kerroksittain jauheliha-tomaattikastiketta ja spagettia niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros. Kaada päälle juustokastike.
Kypsennä 200 asteessa 30–40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.