Helppo uunilohi on varma valinta, kun kaipaat vaivatonta mutta herkullista kalaruokaa. Ruokakerma tekee lohesta mehevän ja täyteläisen. Kermainen lohi uunissa sopii yhtä hyvin kiireiseen arkeen, viikonlopun päivälliselle kuin juhlapöytään.
Poista kirjolohifileestä tarvittaessa ruodot ja ylimääräinen rasva. Pyyhi kala talouspaperilla ja nosta uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta kalan pinta suolalla ja pippurilla.
Kaada kerma vuokaan kalan päälle.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kypsymisaika riippuu kalan paksuudesta.
Ripottele tillitupsuja kalan pinnalle. Tarjoa sitruunalohkojen ja keitettyjen perunoiden kanssa.
Kypsymisaika riippuu kalafileen paksuudesta. Tarkista kalan kypsyys ennen tarjoilua ja jatka paistamista tarvittaessa.
Sponsoroitu
Juomasuositus, sponsoroitu
Markus HannulaViiniasiantuntija, Viinimaa
Runsaan hedelmäinen ja kuiva Chill Out Chardonnay toimii erityisesti juhlapäivän uunilohen juomakaverina. Chill Outin hapokkuus raikastaa kermaisen lohen rasvaisuutta.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.