Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuutioi perunat. Viipaloi pekoni, porkkanat ja puhdistetut herkkusienet. Leikkaa sipulit hienoksi silpuksi. (Ruoka onnistuu parhaimmin, kun käytät pyttipannun valmistuksessa kahta isoa paistinpannua tai paistokasaria. Voit tehdä pyttipannun myös muurinpohjapannulla.)
Kuumenna paistinpannu ja ruskista pekonit. Siirrä pekonit toiseen paistinpannuun tai paistokasariin. Ruskista kevyesti pekonin rasvassa erikseen perunat, herkkusienet, sipulit ja porkkanat. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä.
Kun kaikki ainekset on ruskistettu, sekoita ne varovasti keskenään ja mausta mustapippurilla, yrteillä ja suolalla. Anna makujen tasaantua hetki kannen alla. Koristele reilusti persiljalla. Tarjoa lisäksi grillattuja makkaroita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.