Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Leikkaa huuhdotut tomaatit puoliksi ja laita kulhoon. Raasta joukkoon valkosipuli ja hienonna persilja. Lisää öljy, etikka ja mausteet. Anna tomaattien maustua sen aikaa, kun valmistelet loput ainekset.
Levitä hummus isolle tarjoilulautaselle. Sekoita pesto valutettujen oliivien joukkoon ja lisää ne lautaselle.
Lämmitä falafelit pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi grillijuusto ja paista viipaleet kuumalla pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Laita falafelit ja juustoviipaleet lautaselle. Lisää marinoidut tomaatit ja hienonna päälle persiljaa. Tarjoa lisäksi pitaleipää tai patonkia.
Kokeile myös pakasteena myytäviä Pirkka falafelpyöryköitä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.