Silppua sipuli ja paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Raasta vuohenmaitojuusto.
Kuumenna öljy paistokasarissa. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon sipulisilppu. Kääntele seosta lastalla.
Lisää tomaattipyree, punaviini, suola, mustapippuri, basilika ja kukkakaali. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia. Sekoita joukkoon raastettu juusto.
Voitele piirakkavuoka (halkaisija 29 cm). Jaa taikina kahteen palaan ja kauli puolet piirakkataikinasta hieman isommaksi kuin vuoka. Nosta taikinalevy kaulimen avulla vuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä täyte vuokaan ja jaa pinnalle ricotta nokareina. Kauli päälle kansilevy. Painele piirakan reunat kiinni toisiinsa.
Leikkaa ylimääräinen taikina pois. Muotoile ylimääräisestä taikinasta koristeet piirakan pinnalle. Pistele piirakka ja voitele kevyesti kananmunalla tai öljyllä.
Paista 200 asteessa alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa vihreän salaatin ja punaviinin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tämä on hyvä ohje, uusia makuja tänne pohjolaan, mm. kukkakaali ja nuo juustot. Voin kertoa, että tästä tuli meille yksi suosikeista, voi tehdä vaikka ei joulu olisikaan. Suosittelen kokeilemaan, mutta varoitan sillä "koukkuun" voi jäädä.