Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kiehauta puolet vedestä. Lisää suola ja sekoittele, kunnes suola on liuennut. Lisää mausteet ja loppu vesi kylmänä. Jäähdytä liemi jääkaappikylmäksi.
Poista lohesta ruodot ja siirrä lohi pieneen vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada kylmä liemi päälle, niin että kala peittyy. Peitä vuoka kelmulla ja nosta jääkaappiin. Anna maustua 1 vuorokausi.
Kaada liemi pois ja pyyhi lohi kuivaksi talouspaperilla. Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjolle. Koristele tillillä.
Sekoita ohukaisjauheseos ja vesi keskenään. Lisää joukkoon tilli. Paista isoja lettuja ja tarjoa lohen kanssa. Tarjoa lisäksi turkkilaista jogurttia tai ranskankermaa.
Vinkki! Lohi maistuu myös uusien perunoiden tai ruisleivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.