Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata mustikat kohmeisiksi.
Aseta lohifilee kelmun tai folion päälle nahkapuoli alaspäin. Poista ruodot tarvittaessa.
Sekoita suola ja sokeri keskenään ja levitä seos tasaisesti lohifileen päälle. Ripottele pippuri fileelle.
Jaa mustikat tasaisesti lohifileelle ja painele kohmeisia mustikoita hieman.
Kääri lohifilee tiukaksi paketiksi. Laita paketti vielä pakastepussiin ja sulje pussi. Huomaa, että sulavat mustikat valuttavat värjäävää mehua helposti.
Laita filee jääkaappiin ja laita päälle paino, esimerkiksi joku astia. Lohifilee on graavautunut sopivaksi noin vuorokaudessa.
Ota filee jääkaapista ja kaavi enin mustikkaseos pois. leikkaa fileestä ohuehkoja siivuja. Siivuttaminen onnistuu parhaiten, kun kala on mahdollisimman kylmää ja leikkaava veitsi noin 45 asteen kulmassa.
Mustikkagraavattu lohi maistuu joulun kalapöydässä puikulaperunoiden kyljessä tai saaristolaisleivän päällä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
ensikertaa kokeiltu, käytin kohmeisia kokonaisi mustikoita, värjäys on epätasaista ja kohmeiset mustikat tahtovat vieriä laidoille. Lisäksi ehjät mustikat tahtoivat tehdä pinnasta kuoppaisen kuin golf pallo. ehkä hieman ensin murskaamalla esim lautasella ja sitten murskan levittämisen fileelle auttaisi värjäytymisen tulevan tasaisemmaksi eikä fileen pintaa tulisi pieniä kuoppia. muuten ok.