Nopea ja helppo jauheliha-pastavuoka on koko perheen suosikki. Edes pastoja ei tarvitse keittää, sillä ne lisätään tähän pastavuokaan raakana ja uuni hoitaa loput.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipuli. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi.
Ruskista jauheliha öljyssä pannulla. Murustele jauhelihaa paistamisen aikana lastalla. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää kasvikset pannulle kuullottumaan. Lisää pizzamauste, tomaattimurska ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi.
Mittaa pasta voidellun suorakaiteen muotoisen uunivuoan (30 cm x 23 cm) pohjalle. Sekoita jauheliha-tomaattiseos pastojen joukkoon. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pasta on kypsää. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.
Voit tehdä jauheliha-pastavuoan myös nauta-sikajauhelihasta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Onko pakko laittaa noin paljon vettä? Poika oli tehnyt ja olikin tullu laatikosta keittoa,eikä laatikkoruokaa,eli velliä oli tullu.
Miitu
2 kuukautta sitten
Kerran kokeiltu, hyvää tuli. Teen tällä reseptillä varmasti toistekin. 🙂
K-Kuluttajapalvelu
4 kuukautta sitten
Mamma, vesi lisätään 3. kohdassa pannulle yhdessä tomaattimurskan kanssa.
Meiju
5 kuukautta sitten
Paljon parempaa kuin tavallinen makarooonilaatikko. Teen toistekin.
TerhiT
5 kuukautta sitten
Soijarouhe tai vastaava toimii myös hyvin, jos haluaa vegenä.
K-Kuluttajapalvelu
5 kuukautta sitten
Utelias, K-Ruoka -sovelluksessa ja mobiilinäkymässä reseptin valmistusohjeet löytyvät "valmistus" välilehdeltä.
Utelias
5 kuukautta sitten
Aineet lueteltu, mutta missä teko-ohje? Esim. ruskistetaanko jauheliha ennen vuokaan laittoa, jne.
K-Kuluttajapalvelu
5 kuukautta sitten
Anna, tomaattimurskaa on hankala korvata tässä reseptissä millään muulla tuotteella ja reseptiä ei myöskään ole testattu ilman tomaattia. Jos haluat tehdä pastavuoan ilman tomaattia, kannattaa kurkata reseptihausta esimerkiksi carbonara-pastavuoan ja ruokaisan makaronilaatikon reseptit.
Anna
5 kuukautta sitten
Mitä tomaattisoseen tilalle
Ulla
8 kuukautta sitten
Hyvä ohje, farfallet pitävät hyvin kutinsa tässä eikä niistä tule mössöä. Omaan makuuni lisäisin suolaa mutta vähentäisin pippuria.
Hanna
1 vuosi sitten
Hieman sovelsin, lisäten mm kaalia, mutta mainio reseptipohja! Ehdottomasti oliiviöljyllä rypsien sijaan!
KimLak
1 vuosi sitten
Helppo ja makoisa resepti. Vähän erilainen ”makaronilaatikko”!
Päivikki64
1 vuosi sitten
Tämä ohje ollu jo 10vuotta mulla, teen välillä helppo ja hyvä👍 mutta munamaito ja keitetty pasta laatikkoon on kaikkein paras👍👍
höh
2 vuotta sitten
Ei kovin nopea ainakaan.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Tuitsu, kyllä, pasta lisätään raakana vuokaan.
Tuitsu
2 vuotta sitten
Laitetaanko pasta siis raakana vuokaan ja uuniin kypsymään?
Karkki
2 vuotta sitten
Näyttää paremmalta kuin maistuu, vaikka mausteita olisi lisännyt roppakaupalla. Pastat tosiaan jäävät vähän tahmeiksi, lopputulos muistuttaa vähän bolognese-pilttiä. Samalla vaivalla kannattaa tehdä lasagne tms. hyvää!
Emse
2 vuotta sitten
Mun mielestä ihan jees maustaa sai kyllä paljon enemmän. Pilkoin porkkanan tilalle kesäkurpitsaa nam!
opsu
2 vuotta sitten
Lisäsin suolaa, tomaattipyrettä ja punaista currytahnaa, hyvää tuli.
Tlaatikka
2 vuotta sitten
Hyvää! Kokeilin tehdä vege-version ja korvasin jauhelihan keitetyillä kananmunilla. Tulos ei ollut mieleinen. Jauhelihalla parempi tulos
Valpuri
2 vuotta sitten
Lisäsin reippaasti mausteita, silti mauton. Spiraalimakaroni menee laatikkoruoassa inhottavaksi mössöksi. Ei jatkoon.
R
2 vuotta sitten
Oikein hyvää! Jauhelihaa maustoin reippaammin ja pidin uunissa folion alla, jolloin juusto ei mennyt liian rapeaksi eikä neste hävinnyt liian nopeaa! Huippu hyvää ja pystyy kyllä tekemään paljon eri versioita tästä
Kokeilija !!
2 vuotta sitten
Aion kokeilla tätä ! Kyllä varmaan pidän siitä.! Purkalla on hyvät reseptit!
Ellu
2 vuotta sitten
Kokeilen vegenä.
Ade
2 vuotta sitten
Oikein hyvä respa.
kokki
3 vuotta sitten
Laitoin pastaa vain 6dl tuolle nestemäärälle ja korvasin osan nesteestä kolmenjuuston kermalla. Juustoraasteen laitoin päälle vasta n.10min ennen loppua, samalla tarkistin täytyykö nestettä lisätä.
Kotikokki
3 vuotta sitten
Oli koko perheen mieleen! Maukas ruoka arkeen ja viikonloppuun. Lisäsin ennen juustoraastetta vielä purkin kaurakermaa.
Miksu
3 vuotta sitten
... lisäys, siis ei pippuria enempää vaan muita mausteita, enemmän pizzamaustetta, chilimaustetta, paprikamaustetta jne.
Miksu
3 vuotta sitten
Mausteita saa todellakin lisätä enemmän kuin ohjeessa mainitaan, muuten hyvää
Kotikokki
3 vuotta sitten
Pasta kypsyi hyvin, maku ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, liian paljon maistui pelkkä pippuri. Ok ruoka, mutten tee uudestaan tällä reseptillä.