Nypi lohesta ruodot ja leikkaa filee puoliksi. Nosta kalafilee voipaperin päälle. Ripottele pinnalle suola ja sokeri. Käännä lihapuolet vastakkain. Taittele kala paketiksi voipaperin avulla ja laita pieneen muovipussiin. Anna graavautua painon alla jääkaapissa 1–1 1/2 vuorokautta. Kääntele kalaa graavautumisen aikana.
Pyyhi suolakiteet pois kalan pinnalta. Jauha fenkolinsiemenet ja pippurit huhmaressa hienoksi. Sekoita mausteseokseen kaneli ja inkivääri. Ripottele mausteseos tasaisesti kalan pinnalle. Kääri kelmuun ja anna maustua jääkaapissa vielä noin 4 tuntia, kunnes mausteseos on kostunut. Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille. Koristele halutessasi tuoreella rosmariinilla. Tarjoa perunoiden, saaristolais- tai ruisleivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: lohifileetä
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.