Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Nosta lohifilee leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Poista ruodot ja ylimääräinen rasva tarvittaessa. Ripottele pinnalle tasaisesti merisuolaa, sokeria ja rouhittua pippuria. Leikkaa filee kahtia ja nosta palat päällekkäin lihapuolet vastakkain. Peitä kala tiiviisti kelmulla ja foliolla.
Anna kalan suolaantua jääkaapissa noin vuorokausi. Kääntele kalapakettia välillä, jotta kala suolaantuu tasaisesti. Pyyhi irtoavat mausteet kalan pinnalta. Maista kalan suolaisuus. (Kala raakakypsyy vielä limetin ansiosta.)
Leikkaa lohi ohuiksi, nahattomiksi viipaleiksi ja viipaleet edelleen suikaleiksi. Purista limetinmehu laakeaan kulhoon. Kuori ja hienonna inkivääri veitsellä. Halkaise, poista siemenet ja hienonna chili. Chilien tulisuus vaihtelee todella paljon. Miedotkin chilit voivat joskus olla tulisia, joten maista ja tarkista tulisuus ennen chilin lisäämistä. Lisää inkivääri ja chili (sekä seesaminsiemenöljy) limetinmehun joukkoon. Lisää kalasuikaleet ja sekoita. Anna kalan maustua jääkaapissa noin tunti, välillä sekoittaen.
Hienonna kevätsipulit ja paahda seesaminsiemenet.
Nostele kalat tarjoiluvadille sellaisenaan tai salaattipedille. Ripottele päälle kevätsipulit ja seesaminsiemenet. Tarjoa noutopöydässä tai alkuruokana.
Vinkki! Paahdettu seesaminsiemenöljy antaa kalalle voimakkaan paahteisen maun. Jos jätät sen pois inkiväärin raikkaus korostuu.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.