Keitä riisit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada seos kuuman riisin joukkoon. Anna riisin jäähtyä.
Keitä munat koviksi eli noin 8 minuuttia. Revi salaatit laakealle vadille. Lohko tomaatit, suikaloi kurkku ja viipaloi omena. Kaada omenaviipaleiden päälle sitruunanmehua.
Poista lohesta nahka. Sulata katkaravut. Kuori ja lohko munat. Kaada marinoitunut riisi salaattipedille keoksi. Asettele muut salaattiainekset kauniisti vadille.
Ripottele päälle tilliä. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa kastike erikseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.