Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistusta. Leikkaa liha poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Nuiji tai painele viipaleita hieman. Ruskista viipaleet rasvassa pannulla muutamassa erässä molemmin puolin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori ja viipaloi perunat, selleri, palsternakka, porkkanat ja sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Lado juurekset, sipulit ja lihat uunivuokaan kerroksittain, jätä päällimmäiseksi kerrokseksi perunoita.
Kaada vuokaan olut. Liuota lihafondi veteen ja kaada vuokaan. Nestettä pitää olla sen verran, että raaka-aineet melkein peittyvät. Lisää maustepippurit, laakerinlehti ja rosmariini sekä lopuksi pinnalle voi nokareina.
Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia. Peitä vuoka foliolla paistamisen loppupuolella, ettei se tummu liikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.