Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori ja viipaloi juurekset ohuiksi lanteiksi. Kuori ja hienonna sipulit.
Ruskista käristysliha kuumassa pannussa tilkassa öljyä, lisää sipulit kuullottumaan. Mausta 1/2 tl suolaa ja ripauksella mustapippuria. Siirrä pannu sivuun ja sekoita joukkoon hienonnettu timjami ja kuutioitu poron kylmäsavupaisti.
Voitele iso noin 3 l vuoka. Levitä vuokaan kerroksittain juureksia sitten poro-sipuliseosta ja sitten loput juurekset. Ripottele juureksille myös loput suola ja mustapippuri. Kaada päälle ruokakermat.
Kypsennä vuokaa 200 asteessa uunin alatasolla noin 55 minuuttia. Koristele tuoreella timjamilla. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.