Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Sekoita leivinjauhe jauhoseokseen ja nypi kylmän voin kanssa murumaiseksi. Sekoita joukkoon rahka ja juustoraaste. Muotoile taikinasta pallo ja anna levätä kelmun sisällä jääkaapissa puoli tuntia.
Kuori juurekset ja leikkaa ne ohuiksi (1–2 mm:n) viipaleiksi. Leikkaa myös vuohenjuusto ohuiksi viipaleiksi.
Kauli taikina leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi (⌀ 30 cm). Levitä vuohenjuustoviipaleet taikinan keskelle, jätä taikinaan noin 4 cm:n reunat. Asettele juuresviipaleet juuston päälle, mausta juurekset suolalla ja timjamilla ja valuta pinnalle hunajaa.
Taita taikinan reunat keskelle leivinpaperin avulla. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 30–35 minuuttia. Tarjoa galette hieman jäähtyneenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.