Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Täällä myös ihmetystä herätti lyhyt kypsennys aika. Lisäksi ohjeessa neuvotaan leikkaamaan juurekset reiluiksi paloiksi.
Käytin perunaa, punajuurta ja porkkanaa. Pilkoin juurekset mahdollisimman pieniksi - silti punajuuri ja porkkana jäivät vielä napakoiksi.
Seuraavalla kerralla kypsennän pidempään. Muuten makoisat uunijuurekset tuli tällä reseptillä 👍🏻
Mersu
2 kuukautta sitten
Juurekset kannattaa höyryttää vähän aikaa niin ehtivät kypsyä uunissa. Punajuuri pitäisikin kiehauttaa ennen käyttöä...itse höyrytän hetken mikrossa...
Anu
1 vuosi sitten
Raakoja olivat, ohjeen mukaan tehtynä, jatkoin kypsentämistä 20min ja ensi kerralla pidän suosiolla pidenpään.
Hilla Puuri
2 vuotta sitten
35 min uunissa eikä riitä. Punajuuret sekä lanttu aivan kovia, vaikka on leikattu ohuemmiksi kuin kuvassa. Reseptissä on korjattavaa. Kalorimääriä en löytänyt vieläkään.
Aprikoiva
2 vuotta sitten
Voiko sinihomejuuston tilalle laittaa fetajuustokuutioita aurinkokuivattuja tomaatteja öljymarinadissa
Sirpa
3 vuotta sitten
Kypsytin ensin juureksia 20 minuuttia, minkä jälkeen laitoin juuston ja timjamin päälle ja annoin olla 15 minuuttia. Minun uunissani 10minuuttia aluksi ei riitä. Koekeittiössä on varmaan tehokkaammat uunit. Hyvää tuli! Otan yhden tähden pois, kun aika oli mielestäni väärin kotitalouksiin.
F
4 vuotta sitten
Hyvältä näyttää.
Juuresten suurkuluttaja.
5 vuotta sitten
Minusta olisi mukavaa, jos näissä resepteissä olisi kalorimäärät ilmoitettuna!
Itse tehtiin jouluna, korvattiin juusto aurajuustolla ja uunissa oli pidempään. Rakastuttiin reseptiin ja tehdään uudestaan!
Virpi
5 vuotta sitten
Pidin itse uunissa yli puoli tuntia, purutuntumaa jäi silti kivasti.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Anna, juureksia kypsennetään ensin 10 minuuttia, sen jälkeen pinnalle lisätään sinihomejuusto sekä timjami ja laitetaan pelti vielä takaisin uuniin noin 15 minuutiksi. Juuresten kypsymisaikaa kannattaa hieman tarkkailla oman uunin ja juurespalojen koon mukaan.