Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Ruskista jauheliha pannulla rasvassa. Sekoita joukkoon mausteseos ja vesi. Lisää sulatejuusto vähän kerrallaan. Anna juuston sulaa ja sekoita jauhelihaseos tasaiseksi.
Viipaloi suippopaprika ja leikkaa tomaatit lohkoiksi. Kuori ja hienonna punasipuli.
Kuumenna sämpylät ja täytä ne jauhelihaseoksella, paprikalla, tomaateilla ja punasipulilla. Ripottele pinnalle korianteria ja murskattuja maissilastuja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Teillä oli aikanaan jauheliha hod dogien ohje. Jauhelihasta tehtiin kastike, mihin tuli juoksevaa Koskenlaskija cheddaria. Saisiko ohjeen takaisin, kun aikanaan ei tullut sitä kirjoitettua ylös mutta meillä on monesti sitä kaivattu? 🙂
Tämäkin ohje on hyvä ja maistuva! 🙂
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Pasta, kaipaamasi Jauhelihahodarit ohje on poistettu reseptihausta, koska reseptiin käytetty Pirkka cheddarsulatejuusto on lopetettu. Alla tämä poistettu resepti. Valikoimasta poistuneen Pirkka cheddarsulatejuuston tilalla voi käyttää esimerkiksi Valio Koskenlaskija Ruoka & dippi cheddaria.
1 pkt (240 g/4 kpl) Pirkka hot dog -sämpylöitä
1 rs (400 g) Pirkka naudan jauhelihaa (10 %)
1 nippusipuli varsineen
1 valkosipulinkynsi
1 rkl Pirkka tomaattisosetta
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 rs (200 g) Pirkka cheddarsulatejuustoa
4 Pirkka voileipäkurkkuviipaletta
Pirkka jalapenoviipaleita
Hienonna valkosipuli ja nippusipulit, säästä varret koristeeksi. Ruskista jauheliha ja sipulit pannulla. Mausta tomaattipyreellä, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon cheddarsulatejuusto.
Paahda sämpylät. Täytä halkaistut hodarit jauhelihatäytteellä, voileipäkurkuilla tai jalapenoilla. Koristele sipulinvarsilla ja tarjoa lisäksi sinappia ja ketsuppia.