Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja lopuksi vehnäjauhot, joihin on lisätty leivinjauhe. Painele taikina irtopohjaisen vuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon muut täytteen ainekset ja muna-sokerivaahto. Levitä täyte taikinapohjalle.
Kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Tarjoa torttu täysin jäähtyneenä marjojen ja sorbetin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.