Nostalgisen kaalilaatikon makuun pääsee myös jauhelihapihvien muodossa. Mehevät pihvit maistuvat sellaisenaan puolukkoiden kanssa tai tarjoa perunasoseen kanssa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kuori ja hienonna sipuli. Paista sipulia ja valkokaalia paistinpannulla keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes ainekset pehmenevät ja kutistuvat. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Puristele valmisriisi irtonaiseksi pussin sisällä. Sekoita kulhossa kaikki pihvimassan ainekset tasaiseksi seokseksi. Muotoile massasta 12 pihviä leikkuulaudalle tai leivinpaperille.
Paista pihvit pannulla voin ja öljyn seoksessa molemmin puolin, yhteensä noin 7 minuuttia.
Voit hyödyntää tähteeksi jääneen keitetyn riisin pihvimassassa. Pihvit voi paistaa myös 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Uunissa pihvien paistopinta jää vaaleammaksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.