Valmista yhdestä taikinasta kaksi kasvispiirakkaa. Toinen täytetään valutetulla jogurtilla ja tomaatilla, toinen hummuksella ja kasviksilla. Maustetut salaattijuustokuutiot viimeistelevät piirakat.
1 rs(100 g/70 g)Apetina Snack -juustoa, mango & chili
Ravintosisältö
Energia
1 273 kJ / 306 kcal
Rasva
22,4 g
josta tyydyttynyttä
9,1 g
Hiilihydraatit
17,1 g
josta sokereita
2,6 g
Proteiini
7,7 g
Suola
1 g
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vuoraa siivilä tai suppilo suodatinpaperilla ja laita sopivaan astiaan. Lusikoi jogurtti suodatinpaperiin ja nosta jääkaappiin valumaan vähintään kuudeksi tunniksi tai yön yli.
Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Aukaise taikinalaskokset ja leikkaa taikina pituussuunnassa puoliksi kahteen palaan. Kauli palat noin 34 cm x 14 cm -kokoisiksi levyiksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille.
Viillä taikinan reunoille noin 1 cm leveät kehykset niin, ettei veitsi osu täysin pohjaan saakka. Pistele taikinalevyjen keskikohtaan haarukalla reikiä. Voitele levyjen reunat kananmunalla. Ripottele toisen piirakan reunoille seesaminsiemeniä.
Paista 225-asteisen uunin alatasolla 18–22 minuuttia. Painele keskeltä kohonnut taikina hellävaroen haarukalla. Anna jäähtyä.
Voit paahtaa molempien piirakoiden kasvikset yhtä aikaa uunissa eri astioissa. Halkaise tomaatit ja laita ne pieneen uunivuokaan. Valuta päälle öljy ja mausta suolalla. Leikkaa parsoista kova kanta pois ja laita parsat toiseen vuokaan. Huuhtele retiisit ja halkaise ne. Lisää retiisit parsojen kanssa samaan vuokaan. Valuta päälle öljy ja mausta suolalla. Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Poimi salaattijuustorasiasta valkosipulit ja hienonna ne jogurtin joukkoon. Lisää myös rasiassa ollut öljy. Levitä jogurtti toiselle piirakkapohjalle. Lisää paahdetut tomaatit, salaattijuustot ja rasiassa olleet oliivit. Koristele versoilla tai basilikan lehdillä.
Levitä hummus toiselle piirakkapohjalle. Nosta päälle parsat ja retiisit. Lisää salaattijuustot öljyineen.
Piirakkapohjat voit paistaa edellisenä päivänä valmiiksi. Kääri ne varovasti ensin leivinpaperiin ja sitten folioon.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.