Leivo keikauspiirakka nyt näyttävästi ja herkullisesti porkkanasta! Lehtevä voitaikina, suolainen feta ja makeat porkkanat ovat kielenvievä yhdistelmä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori porkkanat ja leikkaa ne pitkittäin puoliksi ja vielä puoliksi, jotta saat noin sentin paksuisia porkkanatikkuja. Ohuet porkkanat voi vain puolittaa ja oikein paksut voi leikata vielä puoliksi.
Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne öljyssä (1 rkl) uuninkestävällä pannulla pehmeäksi. Siirrä kulhoon. Ota fetasta nokare (noin 1 rkl) sivuun talteen koristelua varten ja murusta loput sipulien päälle kulhoon, sekoita.
Lisää pannulle öljyä (2 rkl). Paista porkkanoita kuumalla pannulla noin 5 minuuttia. Lisää hunaja ja etikka ja paista vielä noin 5 minuuttia, että porkkanat saavat väriä. Mausta hienonnetulla yrtillä, suolalla ja pippurilla. Ota pannu pois levyltä jäähtymään. Voit halutessasi asetella porkkanat riviin tai muuhun muotoon. Levitä päälle feta-sipuliseos.
Kauli voitaikina jauhotetulla leivinpaperilla noin 30 cm leveäksi pyöreähköksi levyksi. Nosta taikinalevy pannun päälle. Painele taikina pannun sisäreunoille täytteen väliin.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes taikina on kypsää ja pinta on saanut väriä.
Kumoa piirakka tarjoilualustalle. Koristele fetamurulla ja tuoreella yrtillä.
Reseptin paistinpannun halkaisija on noin 27 cm. Jos teet piirakan pienemmällä pannulla, leikkaa taikinaa hieman pois ja tee jämäpaloista vaikka pieniä viinereitä jälkiruoaksi.
Jos sinulla ei ole uuninkestävää pannua, asettele porkkanat, täyte ja taikina hyvin öljyttyyn uunivuokaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.