Leikkaa kalafileet keskeltä puoliksi, mausta sisältä suolalla ja taita takaisin kalan muotoon nugetiksi.
Jauha kuivasta ruisleivästä tai hapankorpusta ruiskorppujauhoja tai käytä tavallisia korppujauhoja.
Riko kananmunat lautaselle ja sekoita rakenne tasaiseksi haarukalla. Sekoita toisella lautasella ruiskorppujauhot ja suola. Pyörittele kalapalat ensin ulkopinnaltaan kananmunassa ja sitten korppujauhoseoksessa.
Nosta kalapalat pellille kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle ja levitä sudilla öljyä pintaan.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kalat ovat saaneet rapean pinnan ja hieman väriä.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Tarjoa kalanugetit perunasoseen ja remouladen kanssa.
Vinkki! Voit valmistaa nugetit myös muikuista. Poista peratuista muikuista selkäranka ja pyrstö, jotta saat nahallisia fileitä. Voit käyttää myös ahvenfileitä (tuore tai pakaste). Leikkaa ahvenfileet sopiviksi suupaloiksi ja leivitä ja paista kuten edellä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.