Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Raasta punakaali juustohöylällä. Mausta limetinmehulla, suolalla ja sokerilla. Anna tekeytyä hetki.
Halkaise avokado, poista kivi ja kaavi hedelmäliha kuoresta. Soseuta avokado ja sekoita kermaviilin kanssa. Mausta hienonnetulla valkosipulilla ja suolalla. Hienonna kuorittu punasipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili.
Paloittele kalat reiluiksi paloiksi ja paista kalat rasvassa kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lämmitä vehnätortillat uunissa. Täytä tortillat murennetuilla salaattijuustokuutioilla, chilillä, kaalilla, punasipulilla, kastikkeella ja kalalla. Lisää pinnalle tuoretta korianteria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ihanaa saada kalareseptejä. Nämä oli ihan ok, mutta tuskin teen silti uudestaan.
ella
3 vuotta sitten
Tuli aivan super herkullisia!😋
Höpöhöpö
10 vuotta sitten
Nämä fish tacot on maailmalla tosi trendikkäitä ja minä ainakin tykkäsin tosi paljon! Tein lohesta kylläkin ja tavallisesta fetasta. Nam!
Olin toiveikas
10 vuotta sitten
Ainekset enimmäkseen yhteen sopimattomia, jäi vaikutelma kuin reseptiä ei olisi koskaan kokeiltukaan, vann tarkoitus on kerätä kaupasta mukaan paljon kaikenlaista hyvältä kuulostavaa. Lopputulos epäonnistunut ja maku paha, ja onnistuu pilaamaan kalan kuin kalan maun.