Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota rintafilee jääkaappiin sulamaan vähintään vuorokausi ennen paistamista. Poista muovipakkaus ja peitä filee limittäin asetetuilla pekoniviipaleilla. Nosta filee uunivuokaan.
Kypsennä ensin 250-asteisessa uunissa non 1/2 tuntia ja laske sitten lämpötila 150 asteeseen. Kalkkunapaisti kypsennetään noin 70–75 asteen sisälämpötilaan. Aikaa kuluu noin tunti kiloa kohti paistin koon ja paistolämpötilan mukaan. Kääri paisti alumiinifolioon ja anna vetäytyä ennen leikkaamista.
Kuumenna kattilassa paistoliemi ja vesi. Mausta sinapilla ja marjahyytelöllä. Suolaa tulee paistoliemeen riittävästi pekonista. Sekoita joukkoon vaaleaa suurustetta ja anna kiehua minuutin ajan. Lisää lopuksi tilkka kermaa ja tarkista maku. Kalkkunan lisäkkeenä voit tarjota appelsiinilohkoja tai säilykehdelmiä, esimerkiksi päärynänpuolikkaita ja karpalohyytelöä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Nämä kalkkuna- ja broilerirullat ovat mautonta prosessoitua mössöä. Kuin söisi nötköttiviipaleen, kuvitellen sen chateaubriandiksi.
Emilida
7 vuotta sitten
Tästä tuli aika mautonta. Pekoni ei riittänyt maustamaan kalkkunaa. Lisäsin kastikkeeseen suolaa, mutta silti oli vaisua. Tämä vaatisi maukkaan lisäkkeen, pelkkä peruna tai riisi ei riitä.