Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota kalkkunarulla huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Poista muovipakkaus ja nosta rulla uunivuokaan. Kypsennä 150 asteessa kunnes paistovahti ponnahtaa. Aikaa kuluu 1 1/2–2 tuntia kiloa kohti paistin koon ja paistolämpötilan mukaan. Kalkkunarulla kypsennetään noin 70–75 asteen sisälämpötilaan. Kääri paisti alumiinifolioon ja anna vetäytyä hetki ennen leikkaamista.
Valmista kastike. Kuumenna mehu kattilassa. Mausta fondilla (voit käyttää myös kalkkunan paistilientä), sinapilla ja marjahyytelöllä. Sekoita joukkoon suuruste ja anna kiehua 1 minuutti. Lisää lopuksi tilkka kermaa ja tarkista maku. Tarjoa lisäksi esimerkiksi juuresvuokaa ja marjahyytelöä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.