Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Ota kana huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. Huuhtele ja puolita varsiparsakaalit.
Paista varsiparsakaaleja öljyssä pannulla noin 5 minuuttia välillä käännellen. Mausta suolalla ja siirrä lautaselle. Paista samalla paistinpannulla kanat kypsiksi.
Halkaise avokado, poista kivi ja viipaloi hedelmäliha. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Levitä laakealle vadille salaattisekoitus. Lisää varsiparsakaalit, avokadot ja kanat. Ripottele halutessasi pinnalle hieman parmesaaniraastetta. Tarjoa kastike erikseen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella etikkaien kastike, vaikka laitoin vain 1 rkl ohjeessa mainitun kahden sijaan. Onneksi neuvottiin tarjoamaan kastike erikseen, niin ei mennyt koko salaatti pilalle.
Repe
2 vuotta sitten
Nopee valmistaa, täyttävää ja todella hyvää.
Eikka
2 vuotta sitten
Tää on ihanan nopea valmistaa ja todella herkullinen. Hyvä vierastarjottavakin.
Puppe 3
4 vuotta sitten
Liian etikkainen kastike, kannattaa laittaa varoen.