Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Suikaloi kaali ja punasipulit. Viipaloi valkosipulinkynnet.
Sulata voi isolla pannulla ja lisää sipulit. Paista noin 10 minuuttia keskilämmöllä. Varo, ettei sipuli pala.
Lisää kaali, suola sekä pippuri ja jatka karamellisointia 20-25 minuuttia, kunnes kaali on kullanruskea. Mausta siirapilla karamellisoimisen loppupuolella. Älä sekoita liikaa, sillä sekoittaminen hidastaa karamellisointia.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta pasta ja ota noin 1 dl keitinvettä talteen.
Lisää pasta, keitinvesi, parmesaani ja sitruunanmehu karamellisoitujen kasvisten joukkoon ja sekoita. Viimeistele sitruunankuorella ja timjamilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.