Leikkaa kuorittu, halkaistu sipuli ohuiksi viipaleiksi. Ruskista lihasuikaleet kevyesti paistokasarissa tilkassa öljyä. Lisää joukkoon sipulisuikaleet ja curry. Anna hautua hetken aikaa.
Sekoita kasariin kookosmaito. Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduta kannen alla noin 35 minuuttia.
Kuutioi omenat ja viipaloi banaanit. Sekoita rusinat ja paloitellut hedelmät varovasti lihakastikkeen joukkoon. Hauduta vielä noin 5 minuuttia. Ripottele pinnalle kevyesti paahdettuja cashewpähkinöitä ja persiljaa. Tarjoa basmatiriisin ja salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: porsaan kinkkusuikaleita, Pirkka kookosmaitoa, omenaa
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
On oikein kivan makuinen. Laitoin mausteita vähän enemmän ja rusinoita ainakin 1 dl. Ne tuovat makeutta, sopii tähän hyvin. Ensi kerralla vähän sitruunamehua hapokkuuta antamamaan.
Emma
8 vuotta sitten
Muistui resepti mieleen pitkästä aikaa. Olen tehnyt monta vuotta sitten ekan kerran, aivan yhtä hyvää nytkin kuin silloin!