Valmista ensin kastike. Soseuta ranskankerma ja avokadon hedelmäliha sauvasekoittimella. Hienonna chili ja punasipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.
Paista kasvispihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi paprika ja tomaatti ohuiksi viipaleiksi. Paahda leivät leivänpaahtimessa.
Levitä leipien toiselle puolikkaalle avokadotahnaa ja toiselle puolikkaalle pestoa. Nosta päälle kasvispihvi. Lisää paprikaa, tomaattia ja reilusti korianteria. Tarjoa hampurilaiset esimerkiksi bataattiranskalaisten kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotteita aineksille: Apetit Mexican kasvispihviä (pakaste), kauraleipää
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.