Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa foliosta ja leivinpaperista 4 palaa. Levitä foliot pöydälle ja niiden päälle pienemmät leivinpaperipalat. Käännä folion reunoja hieman ylöspäin kupin muotoon.
Kuori tai raaputa porkkanat. Leikkaa ne kuorimaveitsellä pitkittäin ohuiksi lastuiksi. Paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Paloittele myös varsi. Kuutioi kesäkurpitsa viipaloi sipulit varsineen. Paloittele juusto.
Jaa kasvikset ja juustopalat leivinpaperien päälle. Mausta pizzamausteella ja pippurilla. Sulje folionyytit tiukasti.
Grillaa nyyttejä 15–20 minuuttia tai kypsennä uunissa 225 asteessa 20–30 minuuttia.
Grillaa pihvit pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa lisäksi tuoretta leipää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.