Kuori kasvikset ja suikaloi ne monitoimikoneen karkeimmalla terällä. Raasta juusto monitoimikoneen hienoimmalla terällä.
Hienonna viherpippuri ja sekoita mausteet keskenään. Pehmennä sipuli rasvassa. Kuumenna kerma-vehnäjauhoseosta kattilassa koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Lisää juustoraaste ja noin puolet homejuustosta kastikkeeseen pienissä erissä. Kuumenna sekoittaen, kunnes juustot ovat sulaneet.
Laita puolet kasvissuikaleista ja sipulikuutioista isoon (3 l) voideltuun kannelliseen, mieluiten korkeareunaiseen uunivuokaan, jotta neste ei pääse haihtumaan.
Murenna joukkoon loppu sinihomejuusto. Ripottele päälle puolet mausteseoksesta. Lisää loput kasvissuikaleet, loppu sipuli ja loput mausteet. Kaada päälle juustokastike.
Peitä vuoka kannella. Paista 175-asteisessa uunissa noin 1 1/2 tuntia. Ota kansi pois noin 15 minuuttia ennen paistoajan loppua, jotta ruukun pintaan tulee kaunis väri.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.