Hyppää sisältöön
Ruiskuoreen kätketty juuresvuokaTestattu K-Ruoka koekeittiössä

Ruiskuoreen kätketty juuresvuoka

  • Annosmäärä8 annosta
  • Valmistusaikayli 60 min
  • Kasvis (lakto-ovo)
Juurekset hautuvat meheviksi uunissa ruiskuoren alla. Ruiskuoreen kätketty juuresvuoka sopii kinkun kaveriksi joulupöytään.
  • Kasvis (lakto-ovo)

Ainekset

8 annosta

Ruiskuoren voiteluun

  • 1/2 pkt (à 500 g) ruistaikinaa (Myllyn Paras)
  • 10–12 (700 g) porkkanaa
  • n. 400 g lanttua
  • n. 200 g selleriä
  • 3 (350 g) punasipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 3/4 tl mustapippuria
  • 1/2 dl juoksevaa hunajaa
  • n. 20 g voita
  • 2 rkl voisulaa

Valmistus

yli 60 min
  1. Ota ruistaikina ajoissa sulamaan. Kuori ja viipaloi porkkanat. Paloittele kuorittu lanttu ja selleri kuutioiksi ja lohko punasipulit. Hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Sekoita kasvikset keskenään ja kaada ne voideltuun, laakeaan uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla, valuta päälle hunajaa. Pane pinnalle muutama voinokare.
  3. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä vuoan kokoiseksi levyksi. Harjaa ylimääräinen jauho pois. Tee taikinalevyyn pienellä piparkakkumuotilla muutama aukko. Kiinnitä muotilla otetut palat vesitipan avulla taikinakuoreen koristeiksi.
  4. Nosta taikinalevy juurespalojen päälle vuoan kanneksi ja taputtele se kiinni vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1,5 tuntia.
  5. Tarkista juuresten kypsyys ja voitele ruiskuori voisulalla. Tarjoa ruiskuoreen kätketty juuresvuoka kinkun kanssa.

Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla

Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.

Valikoima ja hinnat kaupasta
  • Jozo jodioitu hienosuola 125g
    Hinta 0,99/kpl
    7,92/kg
  • Pirkka mustapippuri 21g kokonainen
    Hinta 0,85/kpl
    40,48/kg
  • SAM Kesäkukka juokseva hunaja 250g
    Hinta 4,15/kpl
    16,60/kg
  • Juustoportti Kirnuvoi 200g
    Hinta 2,79/kpl
    13,95/kg
  • Porkkana 500g ES/IT 1lk
    Hinta 1,69/kpl
    3,38/kg
  • Pirkka suomalainen pesty porkkana 1kg 1lk
    Hinta 1,89/kpl
    1,89/kg
  • Lanttu Suomi
    Hinta n. 0,80/kpl
    2,29/kg
  • Pirkka suomalainen lanttu
    Hinta n. 0,54/kpl
    3,59/kg
  • Pirkka luomu lehtiselleri 300g 1lk
    Hinta 2,29/kpl
    7,63/kg
  • Punasipuli 500g luomu Egypti/Hollanti 2 lk
    Hinta 2,89/kpl
    5,78/kg
  • Punasipuli 500g NL/EG 2lk
    Hinta 1,19/kpl
    2,38/kg
  • Valkosipuli ulkomainen kg
    Hinta n. 0,57/kpl
    11,49/kg
  • Pirkka Luomu valkosipuli 100 g 2 lk
    Hinta 1,99/kpl
    19,90/kg
  • Jozo jodioitu hienosuola 600g
    Hinta 1,79/kpl
    2,98/kg
  • Pirkka jodioitu ruokasuola 1kg
    Hinta 1,19/kpl
    1,19/kg
  • Santa Maria kokonainen Mustapippuri, pussi 22g
    Hinta 1,29/kpl
    58,64/kg
  • Plussa-etu −20 %
    Meira mustapippuri kokonainen 27g pussi mauste
    Plussa-kortilla
    Etuhinta 0,87/kpl
    32,22/kg
    Ilman Plussa-korttia 1,09/kpl (40,37/kg)
  • SAM Reilun kaupan hunaja juokseva 250g
    Hinta 4,29/kpl
    17,16/kg
  • Pirkka Reilun kaupan juokseva hunaja 350g
    Hinta 4,95/kpl
    14,14/kg
  • Valio Eila voi 200g laktoositon vähäsuolainen
    Hinta 2,95/kpl
    14,75/kg
  • Valio voi 200 g normaalisuolainen
    Hinta 2,59/kpl
    12,95/kg
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.

Voisit pitää myös näistä

Arvostele resepti

ka. 4,0 (4 arviota)