Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Sekoita jauheliha varovasti tasaiseksi massaksi toisessa muovipakkauksessaan. Painele jauhelihamassa leivinpaperin päälle uunipellin toiselle puolelle noin 15 x 25 sentin kokoiseksi ja 2 sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy poikittain kahdeksaan pitkämäiseen palaan ja irroittele palat hieman toisistaan. Tee kebakkopalojen pinnalle kevyitä koristeviiltoja.
Kaada kirsikkatomaatit ja kuoritut, siivutetut valkosipulinkynnet uunipellin toiselle puolelle. Valuta päälle oliiviöljy.
Paista kebakkoja ja tomaatteja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Hienonna mintunlehdet. Kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita hieman jäähtyneet paahdetut tomaatit ja muut tomaattisalaatin aineet kulhossa.
Täytä tortillat salaattisekoituksella, tomaattisalaatilla ja kebakoilla. Lisää kastikkeeksi soijavalmistetta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.