Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vuoraa uunipannu leivinpaperilla. Varaa työpöydälle toinen leivinpaperi. Vaahdota munat ja makeutusaine. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperille noin 1 1/2 cm:n paksuiseksi suorakaiteeksi. Paista torttupohjaa 225 asteessa uunin alatasolla 5–7 min.
Kermainen täyte: Valuta ananasmurskasta mehu ja ota se talteen. Vaahdota kerma ja lisää siihen ananasmurska sekä makeutusjauhe.
Rahkainen täyte: Sekoita ananasmurska ja makeutusaine maitorahkan joukkoon ja lisää hieman ananasmehua, jotta saat täytteestä helposti levittyvän.
Kostuta kypsän torttupohjan pintaa ananasmehulla heti uunista ottamisen jälkeen. Kumoa torttupohja pöydälle varatun leivinpaperin päälle paistopinta alaspäin.
Levitä täyte jäähtyneelle torttupohjalle. Kääri torttu tiukalle rullalle leivinpaperin avulla. Anna tortun hieman vetäytyä jääkaapissa ennen leikkaamista.
Vinkki! Voit tehdä kääretortun myös sokerista. 2 dl makeutusjauhetta vastaa 2 dl sokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.