Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225-asteisessa uunissa 6–8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle.
Kaada sokeri kylmälle paistinpannulle ja kuumenna, kunnes se on sulanut. Sekoita mantelirouhe sulan sokerin joukkoon ja levitä seos leivinpaperille. (Varo kuumaa sokeria.) Kun seos on jähmettynyt, hienonna se terävällä veitsellä melko hienoksi.
Vaahdota kerma, lisää rahka ja kinuskikastike. Levitä rahkaseos jäähtyneen kääretorttulevyn päälle, mutta jätä noin 1/4 seoksesta koristelua varten. Ripottele päälle nougatrouhetta, jätä siitäkin koristeeksi noin 1/2 dl. Kääri rullalle.
Levitä kääretortun pinnalle kermatäytettä. Koristele valutetuilla persikkaviipaleilla ja nougatrouheella.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Ilman Plussa-korttia 1,78 € kappale (7,42 € kilogramma)Ilman Plussa-korttia 1,78/kpl (7,42/kg)
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.