Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos munasokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (Ø 24 cm). Paista 175-asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa ja anna pohjan jäähtyä.
Valuta ja kuutioi mangoviipaleet. Mausta ne sitruunamehulla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Mausta seos sokerilla ja vanilliinisokerilla.
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta levyt vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä alimmaiselle kakkulevylle puolet kermarahkasta ja puolet mangokuutioista. Täytä toinen väli samalla tavalla.
Kuumenna pinnoitetussa kattilassa kerma ja fariinisokeri koko ajan sekoittaen. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes kinuski on sakeahkoa. Lisää joukkoon suklaakonvehdit. Kuumenna, kunnes suklaa on sulanut, mutta älä enää keitä. Lisää lopuksi voi.
Valuta hieman jäähtynyttä kuorrutusta kakun reunoille ja lopuksi keskelle. Levitä kuorrutus tasaiseksi kakun pinnalta mutta anna sen valua reunoilta. Asettele suklaakonvehdit kakun päälle ja kaada niiden päälle kuorrutusta. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.