Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pese perunat hyvin ja leikkaa ne kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Voit myös höylätä perunat keittiömandoliinilla.
Sekoita kerman joukkoon mausteet. Pyörittele perunaviipaleet kauttaaltaan kermassa ja lado uunivuokaan. Valuta päälle kulhoon jäänyt kerma ja tasoita pinta.
Paista 200-asteisessa uunissa 60–75 minuuttia. Peitä pinta tarvittaessa paistamisen loppuvaiheessa.
Lisää pari kynttä valkosipulia ja saat valkosipuliperunat. Voit maustaa kermaperunat 5 ruokalusikallisella raastettua tuoretta piparjuurta tai Dijon-sinapilla makusi mukaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella hyvää ja pehmeän makuisia perunoita. Tein tämän ohjeen mukaan eilen (1. Pääsiäissunnuntai) juhlavieraille ja kaikki kehuivat, joten nyt on taas uunissa perunat seuraaville vieraille.
Tiii
2 vuotta sitten
minun kiertoilmauunissa 180 asteessa 75 min. tuli täydellistä. Mielestäni oikein hyvä ohje.
vesaheikki
3 vuotta sitten
Minä tein kermaperunat puu-uunissamme 200 asteessa (uunin mittarin mukaan). Alle tunnin oli pinta jo liian ruskea, jolloin peitin astian foliolla. Perunat olisivat varmaan olleet jo silloin kypsät (noin 50 min.), mutta annoin varmudeksi olla täyden tunnin. Eli aika riippuu paljon uunista.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Kiitos palautteista, päivitämme ohjetta.
Mira
3 vuotta sitten
Perunat olivat raakoja vielä 1,5 tunnin päästä vaikka uuni oli 180 asteessa.