Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Poista nektariineista kivet ja leikkaa ne lohkoiksi. Halkaise tomaatit ja lohko mansikat. Leikkaa leivät reiluiksi kuutioiksi. Sekoita madinadin ainekset keskenään.
Lisää kulhoon leipäpalat ja kaada niille marinadi. Sekoita leipäpalojen joukkooon nektariinit, tomaatit ja mansikat ja basilikanlehdet. Jätä osa mansikoista ja basilikasta koristeeksi.
Anna salaatin maustua noin 20 minuuttia ennen tarjoamista. Levitä salaatti tarjoiluvadille ja revi pinnalle mozzarellaa. Koristele lopuilla mansikoilla ja basilikalla. Tarjoa lounassalaattina tai grilliruoan lisäkkeenä.
Vinkki! Jos sinulla ei ole kuivahtanutta leipää, kuutioi leipä ja levitä tarjottimelle. Anna kuivua huoneenlämmössä 6–8 tuntia. Voit myös paahtaa leipäviipaleet ennen kuutioimista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Sopi erinomaisesti rippijuhlaan salaatiksi. Kaunista ja herkullista.
Tellu
8 vuotta sitten
Kokeilemisen ja herkullisen näköistä on.
herkkup...e
8 vuotta sitten
Kiitos vinkeistä! Olin juuri piknikillä ja ei puuttunut kuin kreikkalainen musiikki, kun lautasella oli juuri savustettua kuhaa, tilliä, tuoretta basilikaa ja meiramia, sekä hyvää oliiviöljyä, viinietikkaa,Kreikkalaista fetaa ja tomaattia. Nam että oli hyvää. Suomen kesä tosin yllätti taas kerran ja nyt tulee ukkoskuurovettä niin että katto jytisee!
seija
8 vuotta sitten
Kaikki nuo ovat herkullisen näköisiä en ole vielä ehtinyt kokeilla joten en voi kommentoida makuja.