Kinderpiirakka hurmaa vaniljakreemillä ja kahden suklaan kuorrutteella. Tämä makea herkku sopii täydellisesti pääsiäisen herkkupöytään ja maistuu kaikille.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille noin 30 cm x 35 cm kokoiseksi levyksi ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä.
Voikreemi
Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella pehmeäksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita tomusokeri voin joukkoon kokoajan vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi.
Levitä voikreemi piirakan pinnalle talouskaapimen tai lastan avulla. Anna kreemin jähmettyä viileässä.
Pinnalle
Sulata maitosuklaa mikrossa tai kattilassa varovasti miedoimmalla lämmöllä. Levitä sulatettu suklaa kovettuneen voikreemin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Sulata myös valkosuklaa ja koristele pinta valkosuklaaraidoilla tai marmorikuvioin.
Leikkaa halutessasi piirakan reunat pois, jotta saat siistejä leivospaloja. Piirakasta tulee noin 25 palaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä resepti ja lopputulos mutta 30-60min ei todellakaan riitä koko kokonaisuuteen, vaan kyseessä on useamman tunnin homma jotta kaikki kerrokset (pohja, kreemi, suklaat) ehtivät jäähtyä tarpeeksi.
Makkaramies
9 kuukautta sitten
Tuli tosi hyvää
K-Kuluttajapalvelu
9 kuukautta sitten
pettynyt piirakan paistaja, harmillista kuulla, että suklaata on ollut hankala levittää. Suklaa kannattaa sulattaa ensin kunnolla juoksevaksi ja sen jälkeen nopeasti levittää se piirakan päälle, jotta suklaa ei ehdi alkaa jähmettyä.
Ansu
9 kuukautta sitten
Tää on mun vakiresepti. Teen pienemmälle pellille niin onnistuu😊
En tiiä🤣
1 vuosi sitten
Testattiin ja oli todella hyvää... Mutta sitä voi greemiä oli liian vähän niin tehtiin 2 samanlaista annosta
🤶
1 vuosi sitten
Olisi tosiaan pitänyt tuplata määrät kaikessa jos olisi halunnut 60cm pellillä tehdä järkevän näköisen tekeleen.
Jeejee
1 vuosi sitten
Oli ihan super hyvä ohje ja tuli tosi hyvää!
super-ohut-piirakka
1 vuosi sitten
Olisi näköjään saanut tehdä pohjan sekä päällisen tuplana että tulisi hyvä.
Koirafani
1 vuosi sitten
Tosi hyvää oli teen jatkossakin paitsi kannattaa se suklaajuttu siihen pinnalle tehä tuplana ei ois yksinkertaisena riittänyt voikreemi kyllä riitti
Ei-niin-nätti-piirakka
1 vuosi sitten
Kaksi tähteä pois ohjeen suklaapäällisen riittävyydestä, 200g ei mitenkään riitä koko pellilliseen ja ulkonäkö jäi aika rumaksi.. Kreemitäytettä ohjeella sen sijaan tulee ihan liikaa.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Tiipeli, kiitos kommentista! Resepteissä on käytetty 60 cm leveän uunin peltiä, jos ei toisin mainita.
Tiipeli
1 vuosi sitten
Oispa hienoa, jos ilmottaisitte pellin koon ohjeissa. Tietäis alkaako suurentelemaan määriä vai ei..
Saritäti
1 vuosi sitten
Hyvää, mutta ens kerralla taidan tehdä tota kreemiä vain puol annosta, tuntu et sitä oli aiva liikaa.
Alffaleipuri
2 vuotta sitten
Monta työ vaihetta mutta tuli todella hyvä. Suosittelen odottamaan että piirakka ehtii jäähtyä kunnolla ennen voikreemiä
Sulatin maitosuklaata noin 350g ja riitti nipin napin piirakan päälle.😅
Leipoja
2 vuotta sitten
Millä perusteella 200g suklaata pitäisi riittää pellin kokoisen piirakan päälle? Itse sain siitä puolikkaan piirakan päälle, levitin niin ohuesti kun sain mutta se jämähti melkein saman tien. Ensi kerralla ostan suoraan kaksi levyä maitosuklaata pintaan.
Ammattilais leipuri
2 vuotta sitten
Pitäiskö kokeilla, suositteletteko?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Leipuri Hiiva, voikreemi jähmettyy jääkaapissa noin tunnissa.
Leipuri Hiiva
2 vuotta sitten
Miten pitkään voikreemin kovettumiseen on syytä varata aikaa?
Selina
2 vuotta sitten
Wow
K-Kaupan asiakas
2 vuotta sitten
Miksi pitää paistaa alatasolla, minulla kuivui, minun uunissa monta paisto tasoa minne pellin voi laittaa 50cm uuni. Paistoin toiseksi viimeisessä pellin paikassa alatasolla, epäinen tuota uunia syyksi. Eläkää ostako Ahma uunia koskaan,kuulemma herkkä syttyyn palamaan, kertoi kerran sähkömies kaupassa🤔
:)
2 vuotta sitten
Todella hyvää olen tehnyt monta kertaa ja aina onnistunut!
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
<3, ohjeessa on käytetty 60 cm leveän uunin peltiä.
<3
3 vuotta sitten
Kuinka iso pelti ohjeessa on? Kun uuneja ja peltejä on erikokoisia ja meillä on aika iso, niin riittäisikö pohjataikina
Nam
3 vuotta sitten
Onnistui hyvin ja oli muuten ihan sairaan hyvää! Tulee tehtyy uudestaankin
namia
3 vuotta sitten
olin kerran ennen maistanut tätä ja oli aivan parasta. Nyt tein itse ja vitsi miten hyvää!