Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Tee taikina. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva veteen.
Lisää suola, sokeri, öljy ja puolet jauhoista. Sekoita tasaiseksi puuhaarukalla. Lisää loput jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi, käytä vain yhtä kättä vaivaamisessa.
Anna taikinan levätä noin 10 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Ota täytteen ainekset valmiiksi.
Jauhota työpöytä hyvin. Kumoa taikina pöydälle. Kauli taikina noin 1 cm:n paksuiseksi neliöksi.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Käytin Pirkan pakaste pizzataikinaa itse tehdyn sijaan.
Oli helppo tehdä ja tuli todella hyviä~ ✨
R.H.
1 vuosi sitten
Hyvä, helppo ja nopea ohje! Täytettä voi minustakin laittaa reilusti. Taikinan käsittelyssä ei ollut mitään ongelmaa, kun alusta on jauhoitettu, on helppo käsitellä. Rullauskin onnistuu helposti! Hyvää oli!
EK
2 vuotta sitten
Ei toimi, liian pehmea taikina jota ei voi rullata ilman etta kaikki sarkyy ja leviaa. Tosi arsyttavaa. Oisitte voinu testata reseptia eka ettei tarvitse hukata aikaa ja aineita.....
Susi
3 vuotta sitten
Aivan hirveä ohje. Taikina liian pehmeää eikä sovellu ollenkaan kierrettäväksi. Ohje puutteellinen. Testatkaa ihmeessä reseptit ennenkuin julkaisette niitä! En enää tee k ruoka sivuston resepteillä mitään!
Leipuri
5 vuotta sitten
Taikina oli todella pehmeää eikä kuivahtanut vaikka oli säilytetty jääkaapissa hetken aikaa. Todella hyvä ja helppo ohje!!!
Täytteen paikka
5 vuotta sitten
Voi laittaa rohkeasti enemmän täytettä, niin ei maistu pelkältä taikinalta.