Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Voitele ja korppujauhota 3 l:n kakkuvuoka. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos sihdin läpi taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys. Kumoa kakku leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Leikkaa pohja kolmeen osaan. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuorta raastinraudan hienoimmalla osalla. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota täytteeseen tuleva kerma. Sekoita rahkaan sokeri, vanilliinisokeri, valutettu ananasmurska (liemi tulee kostutukseen) ja appelsiinin kuori.
Kuumenna appelsiinin mehu ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä seosta hieman ja kaada seos ohuena nauhana rahkan joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon kermavaahto.
Kostuta kakkulevyt mehulla. Kostuta päälle tuleva kakkulevy vain leikkauspinnalta. Nosta pohjalevy tarjoiluvadille. Pane pohjalevyn alle leivinpaperisuikaleet, jotka suojaavat vatia. Levitä täytteeksi tuleva hyytelö kahteen väliin. Pane kakun päälle hetkeksi kevyt paino.
Kinuskia varten keitä kattilassa kermaa, sokeria ja fariinisokeria noin 20 minuuttia. Siirrä kattila jäähtymään hetkeksi ennen kinuskin kaatamista kakulle. Valuta kinuski kakun päälle.
Vaahdota reunoille tuleva kerma. Mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla. Pursota kermavaahto kakun reunoille. Poista kakun alta suojapaperit. Koristele kakku mansikoilla.
Vinkki! Valmista kakku koristelua vaille valmiiksi edellisenä päivänä jääkaappiin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Näyttää todella hyvältä lähden kauppaan ostamaan tarvikkeet
Kinuskipeukalo
5 vuotta sitten
20 min kinuskin tekoon on aivan liian kauan. Tulee kivikovaa.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Kinuskipeukalo, ikävä kuulla, että ohjeen mukaan valmistetusta kinuskista on tullut kovaa. Resepti on testattu K-Koekeittiöllä. Kinuskin valmistumisaikaan vaikuttaa mm. kiehumiskuumuua, joten kinuskin keittoajassa voi olla pientä vaihtelua. Kinuskin valmistumista voi testata keittämisen aikana ns. vesilasitestin avulla. Kun kylmää vetta sisältävään vesilasiin pudottaa pienen määrän kinuskia, pitäisi valmiin kinuskin jähmettyä nokareeksi lasin pohjalle kun veden kaataa pois. Jos kinuski lähtee liukenemaan veteen, vaatii kinuski vielä keittämistä.
Ville
5 vuotta sitten
Tässä reseptissä ei käsketä ostaa korppujauhoja vaikka ohjeessa niin lukeekin.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Ville, kiitos huomiostasi. Välitän palautteesi eteenpäin tiedoksi reseptistä vastaaville henkilöille.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Kinuskikakku, kinuskista tulee kovaa mikäli sitä keittää liian kauan.
Kinuskikakku
6 vuotta sitten
Miksi kinuskista tulee kivikovaa tai sitten niin sitkeetä että ei saa leikattua
Pauli
8 vuotta sitten
Huono ohje. Laitoin 2L kakkuvuokaan ja tein juuri kuten ohjeissa sanottiin ja kakku ei noussut uunissa juuri ollenkaan. Jäi kengänpohjaksi eli tuli suutari.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Pauli, harmillista kuulla ettei kakku ole onnistunut. Resepti on testattu K-Koekeittiössä. Kakkupohjan raaka-aineet kannattaa mitata tarkasti ja varoa sekoittamasta taikinaa liikaa jauhojen lisäämisen jälkeen.